sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystäviä kylässä

Kirjoitin ystävilleni osoitettuun fb-eventtiin seuraavaa: "Uusi asunto on hieno asia, mutta vielä hienompi on uusi asunto täynnä ystäviä!". Vietimme siis kuluneena viikonloppuna tupaantuliaisiani.

Ystäviä tuli niin lauantaikäynnille, yöpymään kuin sunnuntaivisiitillekin. Ja kaikilla oli niin mukavaa! Aikaa vietettiin syöden, pelaillen (Ligretto on jotain niin parasta ja sain oman Aliaksen), kuulumisia vaihdellen ja öisen paikkakuntakierroksen merkeissä. Kun oli kivaa, niin aikahan hujahti ihan käsittämättömän nopeasti. Hyvien tyyppien kanssa voisi viettää ikuisuuden...

Sosiaalinen elämä on kyllä ihan hurjan tärkeää. Muiden ihmisten kautta oppii tuntemaan itseäänkin paremmin, oman elämän asioita on kiva kertoa muille ja muiden elämästä kuulla. Kun huolehtii tällaisella asioiden jakamisella, että elämässä on läheisiä ihmisiä, tulee vaikeinakin hetkinä olemaan niitä, jotka tukevat. Ystävyyden hoitaminen on asia, joka maksaa itsensä takaisin korkojen kera!

Tuparien myötä tuli kyllä huomattua sekin, kuinka vähän joihinkin ystäviin tulee pidettyä yhteyttä. Ja sitten, kun ei yhteyttä vain tule pidettyä, vierähtää aikaa yhtäkkiä ihan liikaa. Mutta näissäkin asioissa voi aina kunnostautua: erään ystävän kanssa olemme nähneet viimeksi varmaan juhannuksena, mutta nyt sovimmekin jo heti huomiselle seuraavan näkemisen. Josko nyt ei sitten venähtäisi yhteydenpitotauko yhtä pitkäksi... Puhuimme myös toisten kaverien kanssa siitä, kuinka ei välttämättä aina tarvitsisi olla erityistä syytä yhteen kokoontumiselle. Ei tarvitse olla jonkun syntymäpäivät tai tupaantuliaiset, vaan kaukana toisistaan asuvienkin kesken voisi järjestää vaikka ihan vaan peli-illan (toki yöpymismahdollisuudella).

Yksi näkökulma siihen, miksi tuparit eivät olleet pelkästään mukavat vaan myös hyödylliset, on se, kuinka paljon se helpotti työasioiden unohtamista. Tällä viikolla olen ottanut työstä tosi paljon stressiä ja etukäteen mietinkin, osaanko edes vapaapäivinä irrottautua. On yllättävän raskasta tehdä itselle uutta työtä, jos on tällainen tunnollinen, mutta epävarma tyyppi, joka haluaa tehdä kaiken "oikein" ja on valmis antamaan tyyliin koko elämänsä työlle. Vaikkei varsinaisesti olisi paljoa tehtävää, eikä kukaan vaatisi paljoa, pystyy sitä ihminen tekemään työnteosta itselleen raskasta. Mutta ystävien kanssa vietetty aika kyllä todella repäisi irti kaikesta työhön liittyvästä (paitsi sen verran, mitä nyt kuulumisia tuli kerrottua). Näksinkin, että työhön heittäytymisen ja siitä irrottautumisen tasapainottelu onkin yksi suurimmista tämän hetken kehitystehtävistäni. Sitä tässä sitten pitäisi opetella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti