Juuri puhuimme työtoverien kanssa viikonloppuiltojen vietosta. Taustatietoina sen verran, että työkaverini siis ovat minua huomattavasti vanhempia perheenäitejä (no, aina ikäeroa ei juuri huomaa hulvattoman vitsien laukomisen keskellä). He olivat lähes kaikki sitä mieltä, että paras tapa viettää lauantai-iltaa on saunoa ajoissa ja hautautua sohvalle rennosti katselemaan televisiota. Koko viikko on kuulemma pilalla, jos tietää, että laualtai-illalle on jotain menoa. Kuulemma ymmärtäisin heidän iässään.
Mutta minäpä korjasin heidän virheellisen oletuksensa: ikää ei tarvitsisi karttua, vaan ymmärrän kyllä jo varsin hyvin tunteen. Kerroin, kuinka itse viime syksynä vietin kaikki perjantai-iltani tulemalla treeneistä kotiin ennen kahdeksaa, pukemalla suihkun jälkeen yövaatteet ja istumalla loppuillan tv:n ääressä venytellen. Ja voi kuinka nautinkaan noista illoista! En kaivannut lainkaan mitään erityistä aktiviteettia tai ohjelmaa.
Nyt illanviettotapani ovat hieman muuttuneet olosuhteiden myötä. Tanssimista en ole halunnut jättää missään nimessä, joten kaupunkiin on tullut ajeltua useamman kerran viikossa (ainakin näin alkuun. Saattaa toki harventua, kun alkuinnostus laantuu). Uusin innostukseni on west coast swing. Sitä olen nyt Tammikuussa käynyt tanssimassa niin treeneissä kuin bileissäkin (huom. bileet eivät tässä kontekstissa siis tarkoita sitä, mitä se useimmiten ensimmäisenä tuo mieleen, vaan kyse on puhtaasti tanssibiletyksestä). Treenit sentään loppuvat hyvään aikaan, ja reilun puolen tunnin ajelun jälkeen olen kotona jo ennen kymmentä, ja torstaibileistäkin reilusti ennen puolta yötä. Mutta perjantain bileillat ovatkin venyneet sitten "hieman" myöhemmiksi. Ravintolassa, jossa käymme tanssimassa, soi perjantaisin salsamusiikki puoleen yöhön ja vasta sitten alkaa soittaa talon oma dj ja pääsemme tanssimaan. Eli myöhäiseksi (vai aikaiseksi?) menee...
Toisaalta, olen yrittänyt kunnostautua nukkumaan menemisessä jollen ole tanssimassa. Alkuvuodesta unirytmi on kellahtanut huonoksi (liekö se hyvä missään vaiheessa ollutkaan), mutta nyt olen välillä mennyt sänkyyn ennen yhtätoista. Ja mikäs sen ihanampaa kuin heräillä pikkuhiljaa loikoillen ilman herätyskelloa ja olla yhdeksältä pirteänä ylhäällä. (Tästä voitte siis päätellä, ettei minulla ole työn puolesta aamuherätyksiä, jotka auttaisivat nukkumisen rytmittämisessä).Olen myös nauttinut niistä tylsistä, yksinäisistä koti-illoista. On ihanaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään, voi vain sytyttää itselleen kynttilöitä, lämmittää mehua tai teetä, kääriytyä vilttiin ja katsella telkkaria kunnes siirtyy nukkumaan. Kämppäni on muodostunut minulle jo todelliseksi kodiksi; tämä on oma paikkani, jossa on hyvä olla ja rauhoittua. Pysähtyminen paikalleen ja ei-minkään tekeminen on vaan niin rentoa ja pakotonta. Voi, kunpa aikakin pysähtyisi siloin kun minä pysähdyn.
Samalla jään vain miettimään, että nautin niin paljon yksin neljän seinän sisällä olemisesta, etten kai aivan täysin erakoidu, kun tästä vielä vanhenen. Vaikka, eipä kai sekään olisi edes huono vaihtoehto ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti