keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tervetuloa uusi elämä

Minusta tuntuu vahvasti, että nyt olisi oikein hyvä hetki aloittaa blogin kirjoittelu omasta elämästäni. Miksikö juuri nyt? Koska tähän vuoden vaihteeseen liittyy useita isoja muutoksia elämässäni...

Ei, elämääni liittyviä muutoksia ei ole naimisiinmeno (kunpa joskus olisikin), kenenkään läheisen kuolema (Luojan kiitos, ei ole), ulkomaille muutto tai lottovoitto (ei ihan mun juttuja). Sen sijaan valmistuin ammattiin. Minusta tuli juuri ennen joulua sosionomi ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Aloitin tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, ensimmäisen "oikean työni" (aiemmin vain kesätöitä, osa-aikatöitä yms.) nuorisotyössä viransijaisena. Sen seurauksena muutin pääkaupunkiseudulta takaisin lähemmäs kotiseutua sekä vanhempiani ja sisaruksiani. Muutto pienelle paikkakunnalle, uudet työtehtävät ja uusi työympäristö varmasti tarjoavat paljon haasteita. Ostin itselleni auton, koska muuten ei onnistuisi kulkeminen työssä eikä vapaa-ajalla (julkiset ovat maalla vähän eri juttu kuin pk-seudulla). Aiemmin minulla ei autoa ole ollut, enkä ymmärrä niistä hölkäsen pöläystä. Muutin ensimmäistä kertaa ihan omaan vuokrakämppään aikaisempien asuntolassa ja kimppakämpässä asumisen sijaan. Vaikka kotoa pois asuminen onkin tuttua, on eri asia asua yksin ja olla yksin vastuussa asioista. Ymmärsin tässä taannoin alkavani pian elää yhtä pitkäaikaisista unelmistani: asua jonkin pienen paikkakunnan kirkonkylällä.
Joulukuussa minusta tuli ensimmäistä kertaa täti. Siksikin on ihanaa muuttaa lähemmäs perhettä, että näkee useammin myös tätä pientä ihmettä.

Paljon uutta tähän uuteen vuoteen, vai mitä? Luulisi riittävän kirjoitettavaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti