Näin alkuun vaatii totuttelua se, että teen työajatonta työtä. Se tarkoittaa sitä, että tunteja ei lasketa eikä sunnuntaikorvauksia ole. Viikonloput ovat päiviä siinä missä muutkin, joko vapaa- tai työ-. Jonain päivänä saatan tehdä todella pitkää päivää ja toiseen päivään saattaa kuulua jokunen hassu tehtävä. Pitkistä päivästä ei tule ylityökorvausta, eikä lyhyistä päivistä tule sanomista. Tärkeintä on, että työt tulee tehtyä.
Työtä tehdään vahvasti omalla persoonalla. Aina ei voi selkeästi sanoa, milloin on töissä ja milloin ei. Saatan kotona ruokaa laittaessa suunnitella jotain opetusta tai kaupassa käydessä törmätä nuoreen, joka aloittaa keskustelun (tosin näin alussa nyt ei nuoret vielä edes tunne mua). Toisaalta jotain omia asioita pystyy hoitamaan vaikka kesken työpäivän. Saas nähdä, vaatiiko paljon kipuilua oppia tekemään töitä sopivasti; ei liikaa, muttei myöskään liian vähän.
Teen itse omat työvuoroni. Merkitsen vapaat kalenteriin sen mukaan, mitä milloinkin tapahtuu ja mihin väliin vapaat parhaiten sopivat. Esimies sitten hyväksyy vapaani (tai sitten varmaan ei hyväksy, jos niissä on jotain pielessä). Tämä on itselleni uusi juttu. Kynnys merkitä kalenteriin vapaat tuntui todella korkealta. Entäs sitten, jos jollekin päivälle tuleekin jotain tärkeää ja olen laittanut sen vapaaksi? Osaanko nyt varmasti tehdä ne kaikkein järkevimmin? Mutta tässä pätee sama asia, kuin mistä kirjoitin aiemminkin: pitää mennä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Pitää vain rohkeasti ottaa se askel: minä saan, osaan ja joudun päättämään. Toisaalta tykkäsin vapaiden määrittelystä. Se on jollain tapaa semmoista matemaattista ongelmanratkaisua, että saa vapaansa aseteltua fiksusti. Varmasti sitten, kun siihen tulee rutiinia, ei se sitten enää ole niin jännittävää ja paljon ajatustyöskentelyä vaativaa...
Mielenkiintoista on myös se, että vapaapäivät tosiaan ovat epäsäännöllisiä. Menenkö viikonpäivissä aivan sekaisin, kun vapaapäivä voi olla melkein milloin vain? Tulenko kaipaamaan tavallisia viikonloppuja, jos en pääsekään kivoihin juttuihin mukaan, kun olen töissä ja sitten, kun itse olen vapaalla, ei tapahdu mitään, kun kaikki muut ovat töissä? Vaikka äitini kautta olen tottunut ajatukseen epäsäännöllisestä työskentelystä, on asia aivan eri, kun kyse on omasta arjesta. Tähänastinen opiskelijan elämä kuitenkin on melko säännöllistä...
Nyt ovat melkein takana jo ensimmäiset vapaat. On mielenkiintoista nähdä, millaisiksi vapaapäivän vietto -tapani muodostuvat pidemmällä aikavälillä. Elämä kaupungin sykkeessä lähellä kaikkia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia on tietysti aivan erilaista kuin keskellä peltoja. En ole koskaan käynyt kovin paljoa ulkona ja nautin vapaapäivinä rennosta kotona olemisesta, mutta varmasti jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Vaikkei hyödyntäisi kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia, on kiva tietää niiden kuitenkin olevan käytössä. Miltä se sitten mahtaa tuntua, kun tietää, ettei erilaisia aktiviteetteja ole kovinkaan paljoa tarjolla? Nämä pari vapaata ovat ainakin nyt vielä tuntuneet hyviltä.
Torstaina oli vielä töitä ja menin illalla vanhemmilleni, mihin päätin jäädä yöksikin. Perjantaina näin pikaisesti veljenpoikaani (joka on siis maailman ihanin vauva <3), hoidin vakuutus- ja pankkiasioita (arkivapaan hyötyjä), toin lisää tavaraa vanhempien luota kämpälle ja menin naapurikunnan nuorten aikuisten iltaan. Tämä päivä tuntuu menneen ihan harakoille tietokoneella istuen. Sain kuitenkin edes vähän pestyä pyykkiä, siistittyä ja käytyä lenkillä. Kyllä se aika vaan tuntuu kuluvan, vaikkei mitään tekisi...
Odotan innolla, millaiseksi tämä arkeni ja elämäni tästä oikein muodostuukaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti